TAPAHTUMAOHJE 2025

 

Ensiapunumero tapahtuman aikana: 040 7243935

 

OSALLISTUMINEN JA VASTUUT

Järjestäjä ei ole vakuuttanut osallistujia. Jokainen osallistuu omalla vakuutusturvallaan ja vastaa siitä, ettei toiminnallaan kilpailun aikana aiheuta vahinkoa itselleen, muille tai ympäristölle.

 

SAAPUMINEN JA MATERIAALIN NOUTO

Kilpailutoimisto Camping Messilä, Rantatie 5, Hollola. Pihalla runsaasti pysäköintitilaa. Ravintola palvelee klo 9 alkaen ja ravintolatilassa oleva kilpailutoimisto klo 10 alkaen. Saavuttuasi paikalle nouda toimistosta materiaali: SIAC ajanottolaite ja numerolappu. Kiinnitä numerolappu pyörään ja SIAC oikeaan ranteeseen kaikkien vaatteiden päälle.

 

AIKATAULU

Ruuhkan välttämiseksi ja sarjoissa tasapuolisempien olosuhteiden takaamiseksi lähtöjä on porrastettu alla olevan aikataulun mukaisesti. Reitille lähdetään kilpailukeskuksen (Camping Messilä) pihasta aikaisintaan sarjan mukaisella lähtöajalla. Voit lähteä reitille vapaasti myös "Lähtö aikaisintaan" -ajan jälkeen. SIAC leimataan lähdössä järjestäjän ohjeen mukaisesti.

 

Sarja                                                   Lähtö aikaisintaan   SIAC oltava palautettu

Juniorit, naiset, e-bike naiset         10:30                          14:00

Yleinen                                              11:15                          14:30
E-bike Yleinen                                  12:00                          15:00

 

TOIMINTA REITILLÄ

Reittikartta alla. Klikkaa suuremmaksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kilpailutoimistolta erikoiskokeille on n. 1,5 km pyörätiesiirtymä. Siirtymän toisessa päässä (Rantatie 128, Hollola) on pysäköintitilaa, joka on varattu yleisölle ja huoltajille. Kilpailijoiden autot pysäköidään Camping Messilän pysäköintialueelle. Erikoiskokeiden läheisyydessä on järjestäjän huoltopiste, jossa ensiapu sekä työkaluja mahdollisesti tarvittavia pieniä korjauksia varten. Järjestäjän huoltopisteelle voi jättää tavaroita ja taukovaatteita säilytykseen omalla vastuulla. Infon vieressä, Trail Ahead viirin luona on tulospalvelun LIVE-lukija, jonka ohi kulkemalla väliaikasi siirtyvät LIVE-tulospalveluun. LIVE-palvelu toimii osoitteessa www.trailahead.fi/live

 

Erikoiskokeita on 4 ja ne saa ajaa vapaassa järjestyksessä niin monta kertaa kuin haluaa ja ehtii. Erikoiskokeet ovat lumeen tallattuja polkuja, jotka on varattu tapahtuman aikana vain osallistujille. Erikoiskokeet on merkitty PUNAISELLA merkintämaalilla ja siimalla. Merkintämaali vastaa endurosääntöjen lippusiimaa, eli sen läpi ei saa oikaista. Erillisiä harjoituksia ei ole, jokaiselta ajokerralta tulee aika. Tuloksiin lasketaan jokaiselta erikoiskokeelta 2 parasta aikaa. Junioreilla tulokseen lasketaan vain paras aika. Reitit eivät yleensä nopeudu päivän edetessä, joten jo ensimmäiseen ajokertaan kannattaa asennoitua niin että sen aika voi jäädä mukaan tuloksiin.

 

Erikoiskokeilta otetaan aika SIAC-ajanotolla, johon ajat kirjautuvat automaattisesti. Tikku tulee pujottaa oikean käden ranteeseen ja pitää vaatteiden (takin hihan) päällä. Tikku luovutetaan valmiiksi käynnistettynä ja reitille lähdettäessä (aikataulun lähtö aikaisintaan -aika) sen toiminta tarkastetaan leimaamalla check-leimassa järjestäjän ohjeen mukaisesti. Ylimääräisten leimojen välttämiseksi kilpailijoiden ei tule liikkua erikoiskokeiden lähtöjen ja maalien (merkitty maastoon) läheisyydessä muutoin, kun ajosuoritusta tehdessään. 

 

Ohittaminen erikoiskokeilla on hankalaa, joten jätä riittävä väli edellä lähteneeseen (suositus 30 sec, lähdöissä piipparit). Omaa kilpailusuoritustaan ajavan ei tarvitse väistää takaa tulevaa nopeampaa kuljettajaa. Jos erikoiskokeen suoritus on mennyt pilalle esim. kaatumisen vuoksi, anna takaa tuleville nopeammille esteetön kulku. Erikoiskokeilla tarpeeton pysähtyminen ja ajosuunnan vastainen liikkuminen on kielletty. Oikominen ja reittien muuttaminen on kiellettyä. Erityisen haastavia, jyrkkiä, tai tarkkaa ajonlinjan valintaa olevia paikkoja ei reitillä ole. Muutama erityistä huomiota vaativa paikka on merkattu !-merkillä.

 

Siirtymillä ajetaan aurattua metsätietä ja polkuja pitkin ja ne ovat merkitty SINISELLÄ merkintämaalilla. Siirtymillä voi liikkua muitakin ulkoilijoita. Katsojat pääsevät helposti seuraamaan tapahtumaa. Katsojille hyvät paikat on merkitty karttaan ja maastoon.

 

Onnettomuustapauksessa osallistujan on autettava loukkaantunutta kanssakilpailijaa parhaan kykynsä mukaan sekä ilmoitettava onnettomuudesta tapahtuman ensiapunumeroon 040 7243935. Tähän numeroon voi ilmoittaa myös ulkopuolisista liikkujista tai vaaralliseksi kuluneista kohdista erikoiskokeilla. Ensiapu- ja huoltopisteenä toimii pakettiauto mäen alla.

 

MAALIINTULO JA TULOKSET

Tuloksen saamiseksi jokaiselta erikoiskokeelta on oltava vähintään kaksi kellotusta (junioreilla vähintään 1). Tulokset ladataan nettiin tapahtumasivulle ja niitä voi tarkastella osoitteessa www.trailahead.fi/results Kaksi nopeinta ajokertaan kultakin pätkältä huomioiden (juniorit 1) vähiten yhteisaikaa käyttäneet julistetaan voittajiksi ja saavat oikeuden käyttää seuraavia arvonimiä vuoden ajan:

 

Miehet / naiset:                                 Tiirismaan Talvikunkku / Talvikuningatar

E-bike miehet / e-bike naiset:        Tiirismaan Talvikreivi / Talvikreivitär

Pojat 12 – 16 / Tytöt 12 – 16:         Tiirismaan Talviprinssi / Talviprinsessa

 

Palkintojenjako Camping Messilässä heti kun tulokset kaikista sarjoista on saatu laskettua, viimeistään klo 15:15. 

 

VARUSTEET

Pakolliset varusteet enduron lajisääntöjen mukaan. Järjestäjä suosittaa lämpöpeitteen (ns. avaruuslakanan) pakkaamista mukaan. Osallistujien on tallennettava ensiapunumero 040 7243935 puhelimeen hätätilanteita varten. Järjestäjä suosittelee 112-sovelluksen asentamista puhelimeen ja sen käyttöön tutustumista.

 

Ns. ruuvirenkaiden käyttö on turvallisuuden sekä reitin kulumisen vuoksi kielletty. Ruuvirenkaiksi luetaan sellaiset renkaat, johon on asennettu jotain muita kuin pyörän renkaassa käytettäväksi tarkoitettuja nastoja, piikkejä tai muita liukuesteitä. Maastopyörän nastarenkaiden (sekä tehdasvalmisteiset että MTB-nastoilla itse nastoitetut) käyttö on sallittu.

 

PALVELUT

Kilpailukeskuksessa Messilä Camping ravintola, lämmintä sisätilaa ja WCt.

Maaliintulon jälkeen tarjolla keittolounas 10 euron hintaan. Suihkut ja pukutilat osallistujien käytettävissä.

Järjestäjän ensiapu- ja huoltopiste maastossa 30 m pätkän 3 maalista.

 

 

KELIVARAUS

Jos keli tai muu ylivoimainen este estää tapahtuman turvallisen järjestämisen, järjestäjä pidättää oikeuden siirtää tapahtuma toiseen ajankohtaan tai perua tapahtuma kokonaan. Järjestäjän siirtäessä tapahtumaa ylivoimaisen esteen vuoksi, ilmoittautumiset siirtyvät automaattisesti uuteen ajankohtaan. Tapahtuman pakkasraja on - 20 C. Ensisijainen varapäivä tapahtumalle on lauantai 11.1.2025.

 

TERVETULOA TIIRISMAAN TALVIKUNKKUUN TALVEN PARHAIMPAAN AJOPÄIVÄÄN!

 

Tapahtuman vastuullinen järjestäjä: Trail Ahead Oy

TIIRISMAAN
TALVIKUNKKU

6.1.2025